SUPEROFFICEN JOHTO

Kaikilla SuperOfficen johtoryhmäläisillä on vahva CRM-tausta. He olivat mukana luomassa uutta, asiakkuuksien johtamiseen perustuvaa CRM-bisnestä 1990-luvun alkupuolella. Johtoryhmä siis tuntee CRM:n sielunmaailman perin pohjin ja tietää, mitä erinomaisen CRM-järjestelmän luominen vaatii.

Johtoryhmän sydän sykkii edelleen CRM-järjestelmille, mutta eniten heitä työssään innostaa se, että voimme tarjota asiakkaillemme ylivertaista CRM-tuotetta jatkossakin.

  • Lars Engbork, CEO – Chief Executive Officer

    Lars Engbork aloitti SuperOfficen toimitusjohtajana vuonna 2024. Ennen SuperOfficeen tuloaan hän toimi Visma e-conomicin toimitusjohtajana, jossa hänellä oli merkittävä rooli Visman kasvussa, johtaen 450 työntekijän tiimiä ja palvellen 200 000 yritysasiakasta. Lars on myös toiminut Oraclen pohjoismaisena innovaatiojohtajana ja useissa johtajatehtävissä SimCorpissa. Hän opiskeli Copenhagen Business Schoolissa ja hänellä on MBA-tutkinto Henley Business Schoolista. Lars neuvoo Tanskan teollisuus-, elinkeino- ja finanssiministeriötä keskittyen byrokraattisten esteiden vähentämiseen liiketoiminnan tehostamiseksi.

  • Charlotte Adelgaard, CRO – Chief Revenue Officer

    Charlotte tuli mukaan SuperOfficen johtoryhmään vuonna 2021. Sitä ennen hän johti Oraclella asiakaskokemusta (CX, Customer Experience) Länsi-Euroopan myyntiorganisaatiossa. Hänellä on yli viidentoista vuoden kokemus johtotehtävistä teknologia-alalla ja globaalien tiimien johtamisesta. Ennen Oraclea Charlotte toimi SAP:lla Senior Vice President for Global Strategic Programs and Innovations -tehtävässä, jossa hänen vastuullaan oli globaalien strategisten ohjelmien, go-to-market -ohjelmien ja asiakaskokemusinnovaatioiden tiimi. Charlottella on Executive MBA -koulutus Lundin yliopistosta. Charlotte asuu Lundissa aviomiehensä ja poikansa kanssa. Vapaa-aikaansa hän viettää vapaa-ajankodissaan Norjan Trysilissä, missä hän mielellään liikkuu paljon luonnossa.

  • Guttorm Nielsen, CPO – Chief Product Officer

    Guttorm on toiminut tuotejohtajana vuodesta 1997 alkaen. Osaavan R&D -tiiminsä kanssa Nielsen vastaa SuperOffice CRM -sovellusten ja pilvialustan kehittämisestä. Guttormilla oli merkittävä rooli järjestelmän kehityksessä 90-luvun Windows-pohjaisesta toteutuksesta verkkosivuratkaisuun 2000-luvulla ja siitä SaaS-aikakaudelle. Guttorm on myös yrityksen tietoturvajohtaja, missä roolissa hän varmistaa SuperOfficen asemaa Euroopan johtavana, turvallisena CRM-toimittajana. Vapaa-ajallaan hän vaeltaa ja laskettelee Norjan vuoristossa tai muualla Euroopassa.

  • Ole Erlend Vormeland, CFO – Chief Financial Officer

    Ole Erlend Vormeland tuli SuperOfficelle vuonna 2006. Talousjohtajana hän keskittyy hallinnoimaan SuperOffice Groupin taloudellisia riskejä ja vastaa muun muassa vaatimustenmukaisuudesta, taloudellisesta suunnittelusta, kirjanpidosta, analytiikasta, kassavirran hallinnasta ja talousraportoinnista. Lisäksi hänen vastuullaan ovat asiakkaita palvelevat taloushallinnon prosessit. Ole Erlend harrastaa ulkoilulajeja, erityisesti murtomaahiihtoa ja pyöräilyä. Hän tekee vapaaehtoistyötä paikallisessa laskettelukerhossa ja toivoo, että seuraava sukupolvi innostuu samalla tavalla ulkoilusta.

  • Erlend Mohus, Strategy Director & Head of Sustainability Committee

    Erlend heads up the overall corporate strategy for SuperOffice and works across the organization to help determine where we as a company should go, and how we can get there. Erlend has a background from engineering and economics and applies mathematics and facts with strategic thinking to help the company solve complex challenges in a logic way. One of those challenges is sustainability, where Erlend is helping to determine how we address the future through heading up our sustainability committee. When not working he spends his time outdoors where he is active on a range of activities, but you’ll most likely find him in the mountains with skis or doing some type of competitive sport.

  • Bettina Isabelle Berntsen, CMO – Chief Marketing Officer

    Bettina Berntsen is the CMO of SuperOffice. With over a decade of expertise in marketing and sales, specializing in B2B SaaS, Bettina spearheads growth journeys through innovative marketing strategies and programs. Together with her team, she is committed to launch impactful initiatives that propel SuperOffice to new heights in the competitive landscape of CRM platform solutions.

  • Camilla Heidenreich Bommen, CSO – Chief Solutions Officer

    Camilla Heidenreich Bommen is the Chief Solutions Officer, responsible for driving the strategy and vision for Consulting in SuperOffice. She is an experienced leader with 25+ years of experience within sales, consulting, and technology. She previously held the position of Managing Director of SuperOffice Norway and before this, she was Consulting Director for Norway. Camilla holds a Master of Business and Economics, specializing in Organizational Psychology. She is passionate about helping companies grow and increase their competitiveness through CRM. Her off time is spent with family and friends, being outdoors, gardening, enjoying food and wine and pretending she’s a rock star in The Superland Band.

  • Jessica Hartenberger, Head of People

    In 2022, Jessica joined SuperOffice as the company’s first Head of People. They say the average person spends 1/3 of their life working and Jessica is passionate about making that 1/3 of people’s lives as rewarding and exciting as possible. Before joining SuperOffice, she was Head of Internal Communications at Sector Alarm and held various roles within HR at PA Consulting and DNV. She has a Masters of Economics and Business Administration from Norges Handelshøyskole (NHH). Outside of work, Jessica enjoys early morning workouts and going on adventures with family and friends.

Ota yhteyttä

Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissä!